Käsityöoluen alkuperä on selvästi Yhdysvalloissa. Kun 1970-luvulla oli jäljellä vain kolme suurta panimoa suuren kiellon vuoksi, jokainen olut Yhdysvalloissa oli samanlainen. Olutlajikkeita ei ollut, joten yksityishenkilöt päättivät keittää harrastuksena oman oluensa kotona. Käsityöolut syntyi vuonna 1978, kun silloinen presidentti Jimmy Carter antoi koti- ja harrastuspanimoiden myydä oluttaan. Vuosituhannen vaihteessa monien ihmisten tietoisuus muuttui. He halusivat tietää, mitä he söivät. Leipoaako leipuri vieläkin leivän käsin ja kiviuunissa vai saako hän sen valmiina toimitettuna pääkonttorista ja joutuu vain leipomaan leipäkoneessa? Tämä uudelleenarviointi antoi käsityöolutskenelle uskomattoman sysäyksen ja sai yhä enemmän mainetta. Kiinnostus käsityöolutta kohtaan alkoi kuitenkin ilmaantua Saksassa vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Siitä lähtien craft beer -skene on jatkanut voimakasta kasvuaan ja yhä useammat saksalaiset tietävät mitä tehdä käsityöoluen kanssa.
Käsityöolut on yleistermi erilaisille oluille. IPA:sta Porter Stoutiin belgialaiseen älykkyyteen – ei ole mitään, mitä ei olisi olemassa. Yleensä käsityöolut tarkoittaa käsin valmistettua olutta, mikä eroaa suurten panimoiden massatuoteoluista. Käsityöoluen luokittelu on kuitenkin erittäin vaikeaa, koska yksittäisten luokkien ohjeet vaihtelevat maittain, jos niitä on olemassa. Yhdysvalloissa Brewers Association on asettanut tiukat ohjeet sille, milloin olutta voidaan kutsua käsityöolueksi. He asettavat käsityöolutstandardinsa mottollaan "Pieni, itsenäinen, perinteinen":
Panimo, joka haluaa myydä oluttaan käsityöoluena, saa tuottaa enintään kuusi miljoonaa tynnyriä olutta vuodessa, mikä on noin kymmenen miljoonaa hehtolitraa. Vasta sitten se voi virallisesti kutsua itseään käsityöpanimoksi.
Käsityöpanimon tulee omistaa vähintään 75 % yhtiön osakkeista. Heti kun alkoholialan ulkopuolinen yritys omistaa yli 25 % osakkeista, panimo ei saa enää kutsua itseään käsityöpanimoksi eikä myöskään myydä oluttaan käsityöoluena.
Käsityöpanimon valikoima on suurelta osin tuotettava perinteisesti. Raaka-aineet ovat tässä erityisen tärkeitä. Vettä, humalaa, hiivaa ja mallasta sanotaan olevan oluen ainoat ainesosat.
Nämä standardit eivät kuitenkaan ole järkeviä Saksalle. Pelkästään vuosittaisen oluttuotannon puoli on täysin hyödytön Saksan käsityöolutmaailmassa, koska jopa suuret saksalaiset panimot Augustiner (1,5 miljoonaa hehtolitraa/vuosi) ja Oettinger (5,4 miljoonaa hehtolitraa/vuosi) katsottaisiin silloin käsityöpanimoiksi. Samoin kaikki Saksan oluet on valmistettava puhtauslain mukaisesti, mikä tarkoittaa, että perinteinen käsityöoluen näkökulma Saksassa, samoin kuin vuosituotanto, ei olisi mielekästä. Jos et tekisi eroa amerikkalaisen ja saksalaisen käsityöoluen näkökulman välillä, melkein jokainen panimo Saksassa olisi käsityöpanimo. Amerikkalaisen luokituksen mukaan vain itsenäisyys eväisi joiltakin suurilta panimoilta käsityöpanimon tittelin. Esimerkiksi Beck's, Astra, Kulmbacher ja Paulaner kuuluvat suurempiin yrityksiin, kuten Heineken, Carlsberg tai AB InBev. Siksi Saksassa on äärimmäisen vaikeaa löytää luokittelua sille, milloin olut on käsityöolut.
